Israel ajaa palestiinalaiset mereen?

01.08.2014 13:27

Kuluneiden kolmen viikon aikana on kuollut jo toistatuhatta palestiinalaista ja noin sata israelilaista Gazan yhteenotoissa. Vai olisiko rehellisempää sanoa ”sodassa”? Jo Ukrainan-kriisin myötä uudelleen tutuksi ja kohta kuluneeksi muuttunut sanonta ”ensimmäinen uhri sodassa on totuus” on jatkuvasti vastassamme. Gazaa koskien tuntuu siltä, että totuus ei ole kuollut, vaan totuuksia on yhtä monta, kuin on kertojia tarinalla. Historiallisen perspektiivin Palestiinan alueeseen ja kansojen sotiin tarjoaa mainiolla tavalla tämä filmi.

Huomionarvoista on, että luvattu maa on kaikkien eikä se ole samanaikaisesti todella kenenkään. Israel käyttää jatkuvasti omassa viestinnässään nykyisistä palestiinalaisalueista vuosituhantisia termejä oikeuttaakseen  oman toimintansa ja omat vaatimuksensa. ”Samaria” kuuluu juutalais-kristillisessä valtakulttuurissa elävien mielikuvassa automaattisesti Raamatun kautta alueeseen, ”jonka pitäisi olla meidän”. Samariaa sellaisenaan ei kuitenkaan enää ole. Se on suurilta osin nykyistä Länsirannan aluetta, joka kuuluu vuonna 1967 tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti palestiinalaisille. Toki jo uuden testamentin aikana samarialaiset olivat ”muita kuin juutalaisia”, johon Jeesuskin vertauksessaan kiinnittää huomionsa. Mutta tosiasioista viis: propaganda elää ja kukoistaa. Vastaavia viestinnällisiä esimerkkejä tulee päivittäin vastaan kymmeniä, eikä Israel ole ainut valheellisen viestin lähettäjistä.

Propagandasta Gazassa varsin raflaavan kolumnin kirjoitti tänään The Independentin Mark Steel. Teksti on koskettava ja varsin hyvin taustoitettu. Kannustan lukemaan.

Alueelle oli sovittu ja julistettu 72 tuntia kestäväksi aiottu tulitauko alkaen tänään puoliltapäivin. Tulitauko ei kuitenkaan kestänyt kuin kaksi tuntia. Tämän jälkeen Israel alkoi jälleen hyökätä panssarivaunuin Gazan alueilla tappaen kymmeniä ihmisiä. Syytä tulitauon päättymiseen ei kai kukaan todella tiedä, mutta mainilanlaukauksiksi on IDF:n toimesta kerrottu israelilaisen sotilaan kidnappauksen. Hamasin edustaja Fawzi Barhum kertoi, että tulitauko päättyi, koska Israel ei lopettanut miehitystään. Israel myös kertoi, että se aikoo jatkaa tunneleiden etsimistä ja tuhoamista myös tulitauon aikana.

Ja noiden tunneleiden sulkeminen on koko tilanteen ytimessä. Gazaan on jo vuosia salakuljetettu ruokaa, lääkkeitä, oppimateriaaleja, öljyä, kuten myös aseita maanalaisia tunneleita pitkin Israelin-vastaisen rajan ylitse. Tunneleiden rakentamisen ehkäisemiseksi Israel on kieltänyt mm. sementin kuljettamisen Gazaan, mikä on pahasti vaikeuttanut jälleenrakentamista ja korjaustöitä alueella. Syynä Israelin ilmoituksen mukaan tunneleiden tuhoamiselle on se, että niitä pitkin Hamas pääsee israelilaisten selän taakse tekemään iskuja ja näin luo tuhoa sekä pelkoa naapureidensa keskuudessa. Tunnelioperaatiossa on luotu kolme kilometriä syvä suoja-alue rajan pintaan. En yhtään ihmettelisi, jos sitä syvennettäisiin vielä parilla kilometrillä. Näin Israel saisi ajettu palestiinalaiset mereen, josta siitäkin se on sallinut esimerkiksi kalastuskäyttöön vain kolmen kilometrin mittaisen kaistaleen.

Tällaisilla siirto- ja tarkkailualueilla on ollut vuosikymmenten varrella taipumus muuttua Israelin toimesta ei-kenenkään-maasta osaksi Israelin siirtokuntia. Näin toimien se on saanut laajennettua aluettaan kuin varkain. Tai oikeastaan todella varkain.

On noissa yllä olevissa väitteissä sitten totuutta tai ei, on Israel selvästi ja tunnustetusti rikkonut kansainvälistä oikeutta. YK ilmoitti, että toissapäivänä Gazassa pommitettu koulu ja sen myötä aiheutuneet siviiliuhrit – mukana lapsia – olivat kaiken hyväksynnän ulkopuolella. Jos ja kun Israelin väitetään olevan ainut kypsä demokratia Lähi-Idässä, niin nyt sillä olisi näytön paikka. Jos tunnelit ovat kaiken pahan alku ja juuri, ei nykyinen toimintamalli johda kuin uuteen, yhä paisuvaan pahuuteen. Kostonkierre on kestänyt Palestiinassa jo liian pitkään.

Jos joku pohtii, mikä on totta Gazan tilanteessa sekä taustoissa ja mikä taas ei, niin suosittelen lukemaan Markus Leikolan Apu-lehden nettisivuille kirjoittamaan kolumnin. Sekään tuskin on objektiivisuudessaan rajaton, mutta antaa hyvän kuvan siitä, mitä kaiken takana on.

Itse toivon, että tilanne ratkeaisi tulitaukoon, rauhaan ja vuoden 1967 rauhan rajojen mukaiseen kahden valtion malliin. Niitä eivät kuitenkaan kykene rakentamaan niin nykyiset Israelin kuin palestiinalaistenkaan johtajat. Ei Hamas eikä Likud pysty selvästikään sallimaan toistensa olemassaoloa. Se on surullista, sillä niin moni israelilainen, palestiinalainen ja tilannetta ulkopuoleltakin seuraava ihminen tähän pystyisi.

Kommentoi

Stubb ja Twitter

29.07.2014 13:45

Käynnissä on laaja mediakeskustelu siitä, mitä Suomen pääministeri saa sanoa Twitterissä ja mitä ei. Asiaa on puitu jo riittävästi eri blogauksissa, joten en ryhdy toistamaan jo hyvin sanottua. Stubb on puolustautunut toteamalla, että Twitter on keskustelua varten. Ehkä keskeisin huomioni kiinnittyy siihen, onko Stubb todellakin valmis keskusteluun?

Päivän Ilta-Sanomatkin käsittelee aihetta laajasti. Lehden haastattelema asiantuntija toteaa, että kyse on uudesta mediakulttuurista, jota kansalaiset eivät ehkä vielä ymmärrä. Tämän kyseenalaistan. Suomen kansa ei ole tyhmää, vaikkei se Twitterissä ehkä täysimääräisesti tai edes suuressa määrin ole. Kansa saa vaatia pääministeriltä asiallisuutta. Pääministeri kuitenkin on suomalaisen kansanvallan ykköstykki ja suurimman vallan käyttäjä.

Tätä koskien kuitenkin IS pesee hyvin kätensä kysymällä, viekö twiittailu ja urheilu liikaa huomiota pääministeriltä, jottei työttömyyden hoitoon riitä aikaa. Tähän on helppo inhimillisesti vastata, ettei vie. Onhan pääministerilläkin oikeus vapaa-aikaan. Mutta onko pääministerillä muutakin kuin vapaa-aikaa? Vastaus tähän selviää, kun kesän lomakausi päättyy ja PMi Stubbin työ todella alkaa. Pöydällä on ainakin pari Suomen talouteen ja ulkopolitiikkaan vahvasti vaikuttavaa sotaa, joista toinen omalla mantereella. Lisäksi it-alan tuore rakennemuutos, joka pahentaa entisestään Suomen työllisyystilannetta. Kaiken muun jo ennen kesää käsillä olleen lisäksi.

Ei muuta kuin tsemppiä tähänkin skabaan. Teräsmiestaitoja tarvitaan.

ps. Urheiluministerin profiiliin Stubbin twiittailu sopisi täydellisesti. Pitäisikö salkkujakoa vielä pohtia uudelleen?

Kommentoi

Nuorisolautakunnan kokous 30.1.

30.01.2014 18:43

Uusi vuosi alkoi nuorisolautakunnan osalta vauhdikkaasti. Käsittelyssä oli vino pino mukavia asioita ja vähän vaikeitakin. Mainio lautakunta keskusteli, kuten tapoihinsa kuuluu, monipuolisesti ja asiantuntevasti. Lautakunta on viime vuoden aikana hitsautunut hyvin yhteen ja sen keskusteludynamiikka toimii tehokkaasti. Tuota porukkaa ja sen työskentelyä on hienoa vetää!

Allianssi-risteily on suomalaisen nuorisojärjestökentän tämän vuoden päätapahtuma. Sille osallistuu suurehko joukko Helsingin nuorisoasiainkeskuksen henkilökuntaa, mutta tilaa on myös kolmelle lautakuntalaiselle. Päätimme nimetä lähtijöiksi Sirkku Ingervon (vihr.), Atro Åmanin (ps.) ja Stella Qinin (sd.). Itse lähden matkalle mukaan Nuorisoasuntoliiton edustajana ja voi olla, että muitakin lautakuntalaisia risteilylle osallistuu järjestöjen edustajina. Hieno, koulutussisällöltään erinomainen ja verkostoivuudeltaan vertoja vailla oleva reissu on tulossa joka tapauksessa.

Hallinnollisena, varsin tärkeänä asiana käsittelimme viime vuoden erään keskeisen toiminnallisen mittarin saavuttamatta jättämistä. Virasto oli asettanut itselleen tavoitteen siitä, että sen jäsenkorttien kysyntä olisi ollut parempi, kuin mihin se nyt pääsi. Jäsenkorttiongelma on jatkuvasti puheena ja aina on päästy samaan lopputulokseen: toiminnan laatu ja sen tavoittavuus on tärkeämpää kuin korttien määrä. Mutta rasti silti seinään.

Suunnantarkistus (eli viraston ”strategian” uudistaminen) on tämän vuoden suurimpia asioita Nuorisoasiainkeskuksessa. Viraston johdolla on homma hyvin näpissä ja jokaisessa kokouksessa asiasta informoidaan lautakuntaa. Tällä kertaa ei suurempia uutisia: hyvin menee, mutta menköön.

Osallistuvan budjetoinnin pilottihanke Nuorisoasiainkeskuksessa on osa Helsingin demokratiakehitystä. Sen juuret ovat parin vuoden takaa Helsingin kaupunginhallituksen alaisuudessa toimineen demokratiaryhmän ideoinnissa. Nuorisotoimi kantaa lippua helsinkiläisen kansanvallan edistämiseksi. Hyvä näin. Asiaa tuotiin tiedoksi ja toimintaa päätettiin jatkaa sekä hieman laajentaa. Tähän kannattaa tutustua, jos ei vielä ole tuttua!

Nuorisotoimen avustuslinjausten periaatteista alkaneelle vuodelle keskusteltiin reilusti. Perussuomalaisten edustaja Atro Åman esitti, että puoluetuesta välillisesti rahoitusta toimintaansa saaville piirijärjestöille ei myönnettäisi avustusta. Aivan selväksi ei tullut, mitä nämä järjestöt tarkasti olisivat, Käytännössä kyse asiana lienee perussuomalaisten nuorten aktiivisesti metsästämistä poliittisten nuorisojärjestöjen avustuksista. Kuitenkin teknisesti osa helsinkiläisistä poliittisista nuorisojärjestöistä on piirijärjestöjä, osa ei. Voi olla, että osa järjestöistä saa puoluejärjestöiltä avustuksia. Tästä ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa, sillä kansalaisjärjestöt saavat Suomessa toimia vapaasti ilman, että viranomaiset voivat niiden tilejä availla. Tärkeää on, että nuorisoasiainkeskuksen myöntämät avustukset rakentuvat nuorisotoiminnan määrän ja laadun arviointiin, eikä poliittisiin arviointeihin ja mielipiteisiin.  Kaikkien järjestöjen on mielestäni oltava yhdenvertaisessa asemassa keskenään. Tälle periaatteelle myös nykyinen, yhteisesti hyväksytty avustusohjesääntö perustuu. Yksittäisten järjestöjen työntäminen ydinjätteen joukkoon ei edistäisi helsinkiläisten nuorten asemaa millään tavoin. Åmanin esitystä ei kannatettu, joten se kaatui. Virasto tukee jatkossakin aiemman linjansa mukaisesti helsinkiläisiä varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöjä voimassaolevan avustusohjesäännön mukaisesti. Aiheesta saadaan varmasti vielä keskustella jatkossa.

Edessä on mainio ja työntäyteinen vuosi lautakunnalla. Tämä oli erinomainen alku sille! Kokouksen päätöstiedote löytyy täältä.

Muutama kysymys vihreille Guggenheimista

12.01.2014 11:47

Kulttuuripolitiikka elinkeinomaustein keskusteluttaa edelleen, kun esitys  Etelärannan tontin varaamiseksi Guggenheim-säätiön ehdottaman taidemuseon arkkitehtuurikilpailun varalta on Helsingin kaupunginhallituksen pöydällä maanantaina. Helsingin demarit ehdottivat, että asia vietäisiin kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi, sillä asia koetaan tärkeäksi, eikä valtuusto ole saanut siitä keskustella.

Jos tonttivaraus hyväksytään kaupunginhallituksessa, on asia seuraavan kerran esillä ja mahdollisesti valtuuston keskustelussa ehkä vuonna 2016. Tämä ei kuitenkaan kokoomuksen ja vihreiden ryhmiä kiinnosta, vaan he puskevat eteenpäin kuin mummo lumihangessa. Näyttää siltä, että esitys menee läpi vihreiden ja kokoomuksen äänillä. Jos näin käy, niin jään vahvasti ihmettelemään muutamaa asiaa.

1.) Jos kerran maanantaina tehdään päätös koskien vain arkkitehtuurikilpailua, niin miksi vihreät vaativat ehtoja koko G-projektia koskien päätöksen ohessa ikäänkuin hiljaisena sopimuksena hyväksyttäväksi?

Vihreän kh-ryhmän puheenjohtaja Oskala totesi Ylelle, että ”tonttivaraus on oikea tapa, jolla edetään. Kaupunginhallitus varaa tontteja aivan rutiininomaisesti, se ei ole elämää suurempi päätös.” Eivätkö vihreät näe tässä ristiriitaa? Kyse lienee jonkinlaisesta kognitiivisesta dissonanssista.

Investointiohjelma on valtuuston hyväksymä ja nyt siitä irrotettaisiin kaupunginhallituksen toimesta iso summa periaatteellisesti. Täten:

2. Miksi avoimuuden apostoleina ja demokratian riemutohtoreina toimivat vihreät kaupunginhallituksen jäsenet haluavat kävellä valtuuston ylitse tällaisessa asiassa? Asiassa, jonka vihreät ovat itse hyväksyneet.

Guggenheim on hankkeena kansalaisten huulilla symbolisesti valtava ja lopulta mahdollisesti toteutuessaan vaikutuksiltaan kaupungin kannalta jopa mittava. Kuitenkaan kaupunginvaltuusto ei ole saanut siitä päättää tai edes keskustella. Jos arkkitehtikilpailuun nyt mentäisiin, ei nyt toimiva valtuusto saisi asiaa mahdollisesti käsitellä kertaakaan, ainakaan ennen vuotta 2016. Täten:

3. Miksi valtuuston näkemys ei kiinnosta vihreää kaupunginhallitusryhmää? Varsinkin kun kaupunginvaltuuston luottamusta nauttiva kiinteistölautakunta päätti hylätä arkkitehtuurikilpailun, minkä vuoksi koko asia on tällä hetkellä kaupunginhallituksen pöydällä käsittelyssä.

Edellinen G-esitys kaatui vihreiden äänestettyä sitä vastaan kaupunginhallituksessa 2012. Täten:

4. Mikä asiassa on muuttunut niin merkittävästi, ettei asiasta tarvitse nyt keskustella käytännössä lainkaan? Varsinkin, kun Helsingin vihreiden tiedotteessa todetaan, että ”vihreät edellyttävät, että prosessin on oltava sataprosenttisen läpinäkyvä, alusta loppuun. Helsinkiä on hyvä kehittää avoimesti keskustellen.”

Sain näihin kysymyksiin joitakin vastauksia, keskustelu jatkuu.

Entistä parempi nuoriso

13.12.2013 7:52

Nuorisotyöttömyys, koulupudokkuus ja monet muut nuorten elämässä läsnä olevat ongelmat ovat puhuttaneet Suomessa jo vuosia. Erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut asiakseen nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen ennalta. Tämän selkeämpää signaalia ei ole annettavissa siitä, että nuorten asia tärkeä ja kaikille meille yhteinen. Nuorten ongelmista ja kohtaamista vaaroista puhuminen on hyvä asia, mutta monet nuoret myös muistuttavat siitä, etteivät he ole syrjäytyneitä tai ongelmissa. Jos keskitytään vain negatiivisiin asioihin, jäävät positiiviset näkökulmat huomiotta. Käytetään siis hetki hyvien asioiden huomioimiseen.

Syksyllä julkaistiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta jälleen Kouluterveyskysely. Se kartoittaa lasten ja nuorten hyvinvointia valtakunnallisesti. Se käy läpi terveyskäyttäytymistä, sosiaalisia suhteita, elinoloja ja monta muuta tärkeää näkökulmaa. Keskeinen huomio kyselyn tuloksia läpi käydessä on se, että merkittävä osa ongelmista on vähenemässä. Nuorten vanhempien kuin heidän itsensäkin terveyskäyttäytyminen on paranemaan päin, yksinäisyys vähenemässä sekä oppilas- ja opiskelijahuoltoon tehdyt panostukset näyttävät tuottavan tulosta.

Edelleen toisella asteella ammattiin opiskelevien ja lukiolaisten välillä on merkittäviä eroja lukiolaisten hyväksi. Samoin tyttöjen ja poikien välillä on useimpien mittareiden mukaan eroja siten, että tyttöjen asiat ovat poikia paremmin. Suurimmat kuilut ryhmien välillä kuitenkin ovat monilta osin supistumassa. Nuorten omat kokemukset hyvinvoinnistaan ovat yleisesti paranemaan päin ja samaa kertoo heidän kertomuksensa käyttäytymisestään. Esimerkiksi kun lukiolaispojista vielä vuosina 2004-2005 joka kolmas kertoi olevansa vähintään kerran kuukaudessa tosi humalassa, samaa kertoo tänä vuonna enää noin joka viides.

Koulussa viihtyminen on parantunut kautta linjan. Opettajat arvostavat oppilaiden mielipidettä ja kannustavat ottamaan kantaa entistä paremmin. Nykyinen taso ei ole riemunkiljahduksia herättävän korkea, mutta suunta on parempaan. Vaikuttaa siltä, että kouluissa esiintyviin ongelmiin todella puututaan aiempaa paremmin. Siis nuorten asiat ja pahoinvointi eivät jää pelkästään puheen tasolle.

Nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen on meille kaikille yhteinen tehtävä. Eroja eri nuorisoryhmien välillä on ja niiden ratkaisemiseksi on todella tehtävä työtä. Koulutusalojen väliset terveys- ja hyvinvointierot ovat paikallisesti hyvin merkittäviä, joten vaikka hyviä signaaleita tuoreessa kouluterveyskyselyssä havaitaan, ei näilläkään tuloksilla saa jäädä lehdellä soittelemaan.

(teksti on julkaistu kolumnina tietoanuorista.fi-sivustolla 13.12.)

Meri-Rastilan hyväksytystä kaavasta

11.12.2013 21:56

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti tänään hyväksyä Meri-Rastilaa täydentävän osayleiskaavan. Käytännössä Meri-Rastilan länsiosaan rakennetaan koteja noin 2000 ihmiselle. Kaava on osa kokonaisuutta, joka on hyväksytty jo vuosikymmen sitten ja on koko tämän ajan elänyt omaa elämäänsä alueen asukkaiden keskusteluissa. Kaupunkisuunnitteluviraston tekemän kaavan rinnalla on kulkenut asukkaiden itsensä toimesta, asiantuntijoiden avulla tuottama vaihtoehtokaava, jota kutsutaan nimellä OurCity. Keskeinen syy vaihtoehtokaavan tekemiselle ja koko aiheesta käydylle keskustelulle on ollut se, että tänään hyväksytty kaava tarkoittaa kohtuullisen suuren ja ekologisesti monimuotoisen metsäalueen muutosta asuinalueeksi. Metsä on monelle vuosaarelaiselle tärkeä virkistysalue, jonka puolustaminen on ollut monelle sydämen asia. Hatunnosto tälle. Oman kotiseudun muutos suuntaan tai toiseen on aina merkittävää. Kaavoista äänestettiin vastakkain ja KSV:n esitys voitti äänin 44-39. Mutta mistä keskustelu kokonaisuudessaan koostui?

Ensinnäkin kyse oli vahvasta alueellisesta kansalaisliikkeestä, joka oli varsin hyvin järjestäytynyt ja jolla oli tukenaan erittäin paljon resursseja. Kuluvan viikon alussa käynnistyi mediakampanja, jonka myötä julkaistiin Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja Metro-lehdessä sivun kokoiset mainokset, joissa todettiin melko suoraan, että ehdotetun kaavan kannattajat ovat viimeisten kaupunkimetsien tuhoajia. Lisäksi mainoksia pyöri radiokanavilla maakuntia myöten. Kampanjan yhteishinnan täytyi olla mediatoimiston käyttö huomioiden ainakin sadantuhannen euron verran. Vain harvoin tämän kokoluokan kampanjoita näkee, varsinkaan näin yksittäisen ja alueellisen kysymyksen äärellä.

Mainoskampanjaa edelsi sähköpostilistoilla, sosiaalisessa mediassa, ja mielipidepalstoilla erittäin aktiivinen kansalaistoiminta, jota ei voinut olla huomaamatta. Tänään ennen valtuuston kokousta luovutettiin adressi, jossa oli allekirjoituksia hieman vajaat 3300. Allekirjoittajat ovat pääosin Helsingistä, luultavimmin merkittävin osa kaavan vaikutusalueelta Vuosaaresta, Puotilasta ja lähiseudulta. Täysin huomaamatta eivät jääneet nekään alueen asukkaiden puheenvuorot, joissa kaavan hyväksymistä kannatettiin. Kaikki merirastilalaiset eivät siis yhteen ääneen tätä päätöstä vastustaneet.

Toiseksi kaupunki on keväällä hyväksytyssä strategiaohjelmassaan sitoutunut tuottamaan uusia asuntoja Helsinkiin yhteensä 5500 vuosittain. Asuntopula on ollut Helsingissä tosiasia periaatteessa jatkosodan päättymisestä, käytännössä 1960-luvulta lähtien. Edelleen kaupunkimme kasvaa ja ennusteiden mukaan seuraavien parin vuosikymmenen aikana lisää väestöä tänne muuttaa parisataa tuhatta henkeä. Heille tarvitaan koteja. Tästä syystä strategiaohjelman kirjaus on tehty. 5500 asunnon tavoite on kaiken lisäksi varsin konservatiivinen, mutta päätetty, mikä päätetty. Voimassaolevan yleiskaavan pohjalta kaupunkia on sitten kasvatettu ja aukkopaikkoja asutuksen keskellä tilkitty. 5500 asunnon rakentaminen ei ole mikään pikkujuttu, vaan se tarkoittaa myös isompien kohdealueiden rakentamista tavalla tai toisella.

Kolmanneksi metsäalueen hakkaaminen maan tasalle on aina kova juttu, varsinkin kaupungissa. Helsingissä on tällä hetkellä noin 3700 hehtaaria metsää. Tänään hyväksytty kaava merkitsee noin 7,5 hehtaarin kaatamista. Matemaattisesti kaupungin tasolla muutos ei siis ole suuri. Mainoskampanjassa mainitut ”viimeiset kaupunkimetsät” eivät ole missään tapauksessa kyseessä Meri-Rastilan kohdalla. Mutta onhan kaupunkimetsillä muukin kuin matemaattinen arvo. Asukkaille ne ovat arkea rikastuttavia virkistysalueita, lasten leikkipaikkoja, pulkkamäkiä, romanttisia samoiluseutuja sun muuta. Meri-Rastilan metsä on vielä kaiken lisäksi Luontoliiton tietojen mukaan varsin rikas ekologisesti. Kaavaesityksen taustapapereiden mukaan uhanalaisia tai suojeltuja lajeja ei alueella ole, mutta arvokkaita kohteita kyllä on. Erityiseen rikkauteen ei Uudenmaan ELY-keskus kiinnittänyt huomiota, joten käytössä on varsin ristiriitaista informaatiota. Subjektiivinen arvo asukkaille on silti selvä.

Neljänneksi Meri-Rastilan väestön sosiaalinen rakenne on huomion arvoinen. 1980-luvun lopulla kaavoitettu kaupunginosa oli alunperin sosiaalisesti varsin monipuoliseksi suunniteltu. 90-luvun alun rakennusprosessi kuitenkin törmäsi laman kylmään kämmeneen ja erityisesti kovan rahan kämpät jäivät rakentamatta. Ongelmalliseen suuntaan vauhtia antoi vielä kokoomuksen johdolla toteutettu sosiaalisen asuntotuotannon määrän merkittävä kasvattaminen, joka johti alueen asuntokannan turhan vahvaan yksipuolistumiseen. Alueella on tällä hetkellä huomattavan paljon sosiaalisia ongelmia ja yhtenä ratkaisuna siihen voi katsoa olevan asuntokannan monimuotoistamisen. Käytännössä siis nykyisten asuintalojen läheisyyteen on rakennettava myös kovan rahan asuntoja. Sekä OurCity että KSV:n mallit vastasivat tähän haasteeseen kohtuullisesti. Nyt hyväksytyn kaavan suurena haasteena on, miten uuden asuinalueen kuplautuminen voidaan estää.

Oletukseni on, että asuntojen yleisesti korkeisiin hintoihin Helsingissä tämänpäiväinen päätös ei juuri vaikuta. Kaupungin rannoille rakennetaan tällä hetkellä erittäin paljon asuntoja, mutta niille riittää kyllä ottajia. Uusien asuntojen rakentaminen silti vaikuttaa markkinoihin jonkin verran. Keskeinen hyöty alueen rakentamisesta onkin sen (toivottavasti) tuottama sosiaalinen muutos asukaspohjaan ja sekoittumiseen. Tämä tukee myös nykyään varsin suuren maahanmuuttajaväestöryhmän integroitumista yhteiskuntaan. Meri-Rastilan koulun laajentaminen ja julkisten palveluiden parantaminen koko alueella, samoin kuin muidenkin palveluiden, mahdollistaa kaupunginosan kokonaisvaltaisen kehittymisen.

Kivinokan, Vartiosaaren, Santahaminan, Malmin lentokentän, Talin golf-kentän ja monen muun jo nyt keskustelussa olevan mahdollisesti tulevan asuinalueen kaavoituspäätökset ovat vasta edessä. Meri-Rastilan kohdalla on hyvä muistaa, että viime vuosina hyväksytyt Kalasataman, Jätkäsaaren ja Hernesaaren kaavat ovat olleet siitä helppoja, että alueet rakennetaan entisille teollisuustonteille. Kruunuvuorenrantakin on osittain vanhaa öljysäiliöaluetta. Yllä mainitut kaavoitettavat alueet ovatkin aivan eri sorttia: ne ovat alueensa asukkaiden ja käyttäjiensä suuresti arvostamia. Odotettavissa onkin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä nyt nähdyn kaltaisia kansalaisaktivismin aaltoja.

Meri-Rastilan kaavan vastustajista monet kysyivät, miksei Malmin kenttää rakenneta tämän sijaan. Malmin lentokentän ystävät ry:n adressin kentän suojelemiseksi asuntotuotannolta on allekirjoittanut yhdistyksen mukaan noin 54000 ihmistä. Tämä on noin 16 kertaa enemmän kuin Meri-Rastilan suojelemista kannattaneen adressin allekirjoittajamäärä. Syynä päätökseen ei tietenkään ollut kentän säilyttämisen kannattajien suuri määrä, mutta tärkeää on huomata, että kaikilla alueilla on omat puolustajansa. Jos ja kun Malmin lentokentän asuinkäyttöön otosta aletaan todenteolla puhua, voin vain kuvitella millainen julkinen keskustelu siitä syntyy. Ja hyvä vain, jos syntyy. Tämä kaupunki on meidän yhteinen ja jokaisen asukkaan mielipide on yhtä arvokas päätöksentekoa valmistelevassa keskustelussa.

Mielestäni on hyvä, että tänään saatiin päätös aikaan Meri-Rastilan kaavasta. Alue on erinomaisten liikenneyhteyksien päässä. Kaupunkimme kasvaa, joten asuntoja on rakennettava. Nyt niitä saadaan noin 2000 asukkaalle lisää. Äänestyksessä hävinnyt OurCity-kaava on hyvin toteutettu ja kun aluetta jatkokehitetään, on tämä esitys otettava huomioon, jotta kaupunginosan metsiä ja muita virkistysalueita turhaan harvenneta. Monet OurCityn kannattajat ilmoittivat päätöksen jälkeen, ettei sitä voikaan enää hyödyntää. Ymmärrän päätöksen aiheuttaman harmituksen, mutta jos kerran kaava on vakavissaan tehty, niin kai sen takana voi seisoa kaikissa tilanteissa. Kun Meri-Rastilaa (ja koko kaupunkia muutenkin) kehitetään, on palveluiden saatavuudesta pidettävä huoli. Siksi koulun, terveysaseman ja muiden alueen palveluiden kehittämiseksi on kulutettava nyt aikaa ja resursseja.

Yhteiskunnallista yhteenlaskua

08.12.2013 14:57

Tampereella kilisteltiin itsenäisyyspäivän iltana laseja Tampere-talon sisäpuolella ja kolisteltiin mellakka-aitoja talon ulkopuolelle. Tämä viikko oli lyhyt työtätekeville ja ehkä juuri siksi niin kovin pitkä monelle muulle. Nuorisotyöttömyys, eriarvoistuminen, valtiovallan legitimiteetti ja kansanvallan tila ovat olleet keskusteluissa ja hyvä niin. Saimme kuulla Pisa-tulosten heikentymisestä, olemme ihmetelleet poliisijohdon touhuja ja samaan aikaan iltapäivälehdistä myös saaneet lukea, miten itsenäisyyspäivän juhliin on (lähinnä) Suomen eliitin toimesta valmistauduttu. Ilmiselvää on, että huonojen uutisten keskellä juhlinta aiheuttaa dissonanssia. Mellakointiin ei silti pitäisi ryhtyä. Mihin tämä kaikki johtaa?

Suomen hyvinvointivaltion kruununjalokivi, peruskoulu, sai särön kylkeensä, kun kansainvälinen Pisa-tutkimus osoitti, että oppimistulokset ovat maassamme heikentyneet jonkin verran. Koska olemme aiemmin olleet maailman huippuja, oli ainoa mahdollinen suunta nyt kohdalle osunut. Jo pidemmän aikaa on kasvatustieteilijöiden ja koulutuspoliitikkojen keskuudessa uumoiltu, että tällainen tapaus saattaa vielä eteemme tulla. Lopputuloksena tällä kertaa oli, että Suomi on enää vain Euroopan paras maa. Tutkimusta on ansiokkaasti kommentoitu muiden muassa Esa Suomisen, Osmo Soininvaaran ja Otto Köngäksen blogeissa.

Mainittujen kirjoitusten lisäksi on esillä ollut vähemmänkin ansiokasta kommenttia. Erityisesti kansakuntamme nuoret pojat saivat kuulla julkisuudessa kunniansa. On vain pohtimisen arvoista, mitä tapahtuu nuoren ihmisen päässä, kun hänet kategorisesti asetetaan sukupuolensa vuoksi epäonnistujan asemaan. Itseäni kovasti harmittaa, miten voimakkaasti aikuisväestö on omaa jälkikasvuaan retorisesti potkinut päähän viimeisen viikon aikana. Syyksi koulutusjärjestelmän tilanteelle ja tuloksille ei nimittäin voi kovinkaan helposti osoittaa lapsia, vaan malkaa pitäisi kaivaa ihan sieltä omasta silmästä. Soininvaara kyllä osoitti vinhan perän myös Pisa-tutkimuksen otannasta, jonka syistä ja seurauksista keskustellaan toivottavasti jatkossa enemmän. Tosiasia kuitenkin on, että koulut eriytyvät ja samalla myös niiden tulokset.

Pahoinvoivan nuorison osan tilanne ei jää pelkkiin heikkoihin koulutuloksiin. Työttömyys on yhä useamman kasvavan nuoren todellisuutta. Heikko koulumenestys vielä usein johtaa heikkoon menestykseen työmarkkinoilla. Luottamus yhteiskuntaa kohtaan on heikko, jos toistakymmentä vuotta koulunpenkillä luodaan uskoa itseen ja aikuisten suulla vakuutetaan koulutuksen merkitystä, mutta tutkinnon loppuun suorittaminen johtaa fattan luukulle. Toimeentulotuella elävät saavat kuulla olevansa ”vitun köyhiä”, järjestelmän hyväksikäyttäjiä, laiskureita. Kyllä siinä tatti kasvaa otsaan vahvemmallakin itsekurilla varustetulla ihmisellä.

Ei henkilökohtaisella asenteella juuri ole merkitystä, jos on sattunut syntymään rakennemuutoksesta kärsivälle paikkakunnalle tai valmistumaan työttömäksi alalle, jolle luvattiin opintoihin hakeuduttaessa varmaa työvoimapulaa. Jokainen ei ole oman onnensa seppä, sillä merkittävään osaan oman elämänsä asioista, kuten syntymäpaikkaansa, sukuunsa, periytyviin sairauksiin, yhteiskunnan teollisiin murroksiin tai vastaaviin, yksilö ei yksinkertaisesti voi vaikuttaa. Ennemmin pitäisi ehkä sanoa, että jokainen on oman onnensa uhri. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kenestä tahansa nuoresta voi tulla mitä tahansa. Ja siksi ihan jokaista nuorta onkin kannustettava ja tuettava kasvamaan täyteen kukoistukseensa. Tätä toki voi olla vaikeaa käsittää salamavalojen välkkeessä puku päällä boolia maistellessa.

Valtiovalta on saanut toiminnallaan osumaa kilpeensä viime päivinä muutenkin. Helsingin huumepoliisin pomo on sotkenut itsensä liemeen, eikä kukaan poliisista tunnu haluavan kommentoida tätä. Suomessa korruptio on perinteisesti ollut varsin vähäistä ja viranomaisiin on voinut luottaa. Ehkä juuri siksi tämä poliisihärdelli tuntuu niin uskomattomalta. On selvää, että kansalaisten silmissä poliisitoiminnan uskottavuus ja asema yhteiskuntarauhan vartijana ja luotettavana turvaajana heikentyvät tällaisessa.

Poliisitoimintaa koskeva kohu jatkui myös Tampereella. Anarkistitakkutukat naamioituneina huutelemassa ”poliisi on sika ja porvareiden kätyri” ei ole mikään uutinen, mutta poliisihevosen ylikävelemä kansalainen on jo eri asia. Samoin se, että joku urpo ryhtyy lyömään syytöntä eläintä jääkiekkomailalla. Mediassa on kiakkovieraiden vierailusta uutisoitu varsin moneen eri sävyyn, mutta silminnäkijähavainnot samoin kuin median videoklipit kertovat poliisin olleen mm. pippurisumutteen käytössä varsin avokätinen. Tällainen lietsoo vain lisää pahaa oloa ja epäluottamusta. Kiakkovieraat eivät toimineet oikein naamioituessaan ja käyttäytyessään muutenkin asosiaalisesti, mutta tällaiseen vastaaminen väkivallalla ei aja poliisin eikä kansanvallan etua. Samalla kiakkovieraiden viesti yhteiskunnan eriarvoistumisesta on tärkeä, mutta käytetyt keinot ovat tuomittavia. Mielenkiintoista on myös se, että kiakkovieraiden tarkoitusperiä on puolusteltu nimenomaan viestin ansiosta. Onko muka niin, että yhteiskunnan eriarvoistumisesta ei ole keskusteltu ennen tätä itsenäisyyspäivää?

Suomen itsenäisyyden 96-vuotisjuhlan viestin olisin toivonut olevan sama kuin aiempien itsenäisyyspäivienkin. Yhteiskuntamme on yhteinen ja pärjäämme vain silloin, kun kaikki ovat mukana samassa veneessä. Nyt viesti oli toisenlainen. Kuokka- ja kiakkovieraat onnistuvat kyllä jo läsnäolollaan osoittamaan eriarvoisuuden siinä, että vain osa Suomen kansasta on presidentin vieraana näissä juhlissa. Kuitenkin noina vieraina ovat suomalaisen edustuksellisen kansanvallan instituutiot, kansalaisyhteiskunnan edustajat ja esimerkillisesti elämänsä aikana toimineet. Torstaina poisnukkunut Nelson Mandela osoitti, että esimerkillisyys voi johtaa parempaan yhteiskuntaan eikä se vaadi väkivaltaa saati naamioitumista. Itsenäisyyden ei pitäisi olla väkivallan toteuttamista tai sodan muistelemista, vaan rauhasta iloitsemista. Tätä ei ehkä huomaa, kun lukee vaikkapa Ilta-Sanomien Muistojen Karjala-liitettä tai Homma-foorumia. Tarvitsemme esitaistelijoita, jos haluamme entisestään kehittyä ihmiskuntana. Toivon kuitenkin esitaistelijoiksi rauhan, yhteisymmärryksen ja lähimmäisenrakkauden sotureita.

Kun kansamme nuoret toivot heräävät työttömyyden, eriarvoisuuden ja ristiriitojen todellisuuteen, voi huomispäivän rauha ja yhteisymmärrys olla vaarassa. Vaikuttaa selvältä, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vähintään murroksessa. Kautta ihmiskunnan historian olemme nähneet, miten toimeton ja toivoton nuoriso on johtanut yhteiskuntia vallankumouksiin. Kun näitä asioita laskee yhteen, pitäisi meidän olla huolissaan siitä, mitä olemme tällä viikolla nähneet ja kuulleet.

Kohtuuttomutta vai silkkaa välinpitämättömyyttä?

21.11.2013 8:56

Altian toimitusjohtaja Antti Pankakoski saa potkut, koska yrityksen ”tuloskehitys on jo parin vuoden ajan ollut epätyydyttävä.” Kuitenkin viime vuonna tj Pankakoski on saanut henkilökohtaista tulospalkkiota 136917 euroa, mikä on 40 prosenttia hänen vuosipalkastaan (kiinteä peruspalkka 329353e ja luontoisedut 16613e).

Altian tietojen mukaan toimitusjohtaja voi saada tulospalkkiota enintään 40% vuosipalkastaan, eli kaikesta päätellen Altian hallitus on katsonut toimitusjohtajan menestyneen paremmin kuin hyvin. Tämän lisäksi erillistä pitkäaikaista kannustinpalkkiota on maksettu 168 483 euroa. (http://www.altiacorporation.fi/fi/Altia/Hallinnointi/Palkka-+ja+palkkioselvitys/)

Tämän seurauksena on kysyttävä, miten totuudenmukaisia johtajien tulospalkkiojärjestelmät ovat ja mihin ne todella kannustavat. Tai vastaavasti, miten hyvin Altian hallituksen jäsenet ovat kartalla yrityksen tilanteesta. Hallituksen jäsenet näyttävät olevan lähinnä muiden suuryritysten edustajia. Jokainen on saanut tehtävästään viisinumeroisen summan rahaa, puheenjohtaja 47400e. (http://www.altiacorporation.fi/fi/altia/johto/hallitus/hallitus)

Kyllä tällainen saa taas pienen ihmisen ihmettelemään talouseliitin meininkiä.

Guggenheim – revisited

24.09.2013 18:27

Tänään julkaistiin uusi ehdotus uuden Guggenheimin taidemuseon sijoittumiseksi Helsinkiin. Edellinen keskustelu päättyi esityksen hylkäämiseen pitkällisen pohdinnan ja pyörittelyn jälkeen. Keskeiset argumentit vastaan olivat taloudelliset: riski toiminnasta ja rahoituksesta olisi ollut lähes yksinomaan kaupungin, mutta Guggenheim-säätiö silti tahkoisi rahaa. Aikamoinen tarjous siis oli kyseessä. Nyt on jo viikkoja, ellei kuukausia kohuttu siitä, mitä säätiön edustajien uusi ehdotus pitääkään sisällään. Monet ovat tuominneet ehdotuksen näkemättäkään sitä. Useat ihmettelivät jo pelkästään sitä, miten Guggenheim-säätiö edes julkeaa palata takaisin, kun edellinen projektin nousukiito katkesi lyhyeen.

Pohjafiilikseni projektin osalta on selkeä: Guggenheim on ideana aivan huikea ja signaalina erinomainen! Helsinkiin tarvitaan yhä lisää vetovoimaa ja elämää. Jos joku ulkomainen tunnettu toimija on kiinnostunut tästä pohjolan periferiasta, niin positiviisenahan se pitää nähdä. Ei silti mihin hintaan hyvänsä. Julkisesta keskustelusta huomiona: kun puhutaan Guggenheimista, on ymmärrettävä, puhutaanko silloin yllä mainitusta edellisestä, hylätystä ehdotuksesta, tästä nyt esittelyssä ja keskusteluun nousevasta ehdotuksesta vai kenties jostain muusta. Nämä menevät usein suloisesti sekaisin keskenään. Edellinen ehdotus on keskusteluna (toivottavasti) loppuun käsitelty, mutta olisi yksiselitteisesti perusteetonta sen perusteella tuomita myös kaikki tulevat ehdotukset. Hyvä esimerkki suotuisaan ja yhteisymmärrykseen (mitä todennäköisimmin) päätyvästä, pitkäjänteisestä neuvottelusta on Arthur Buchardtin kanssa koetut kiemurat Katajanokan ristihotellista Jätkäsaaren tornihotelliin ja päätyen tilanteeseen, jossa Buchardt saanee kuin saakin hotellin pystyttää, kaavoja kunnioittaen ja Helsinkiin uutta positiivista pörinää luoden.

Suomen kuvalehti kysyi osuvasti elokuussa: ”Toisiko Guggenheim Helsinkiin mitään, mitä kaupungissa ei jo ole?” Kiasma, näillä näkymin Lasipalatsin oheen rakentuva Amos Andersenin uusi museo, entisestään kehittyvä Tennispalatsi, musiikkitalo ja tuleva keskustakirjasto ovat kaikki sellaisia julkisia tai puolijulkisia tiloja, joihin kiteytyy nähdäkseni moderni arkkitehtuuri, rohkeus, pohjoismaisuus ja ainutlaatuisuus. Siis sellainen fiilis ja erikoisuus, jota tullaan katsomaan kauempaakin. Huippuravintoloissakin on aina jotain erityistä: jotain mistä kokeneet keskenään vertailevat tuntemuksiaan ja muistojaan, ja mistä vielä jonotuslistalla olevat haaveillen kuuntelevat huhuja. Guggenheim’kin voisi olla jotain tällaista, mutta lähtökohdat ovat tällä hetkellä kehnonlaiset.

Guggenheimia onkin verrattu modernin taiteen Burger Kingiksi ja Starbucksiksi. Kuten nämä kuuluisat ravintolaketjut Guggenheim’kin myy omaa brändiään tavallaan franchisena ympäri maailman tuotettavaksi. Lisäarvoa niille tuovat tunnettuus ja helppo saavutettavuus. Toisin kuin mainitut kaksi toimijaa (jotka muuten molemmat ovat laajentumassa paraikaa Helsinkiin!), on säätiön maailmanvalloitusprojekti on ottanut hieman siipeensä, kun sen Berliinin toimipaikka joutui sulkemaan ovensa. Tällä hetkellä Guggenheim-museoita on pystyssä tai kehitteillä Helsingin lisäksi vain Bilbaossa, New Yorkissa, Venetsiassa ja Abu Dhabissa. Tässä kaupunkijoukossa Helsinki kyllä edustaisi erinomaisella tavalla pohjoismaista brändiä, jota varsinkin design-piireissä kovasti kunnioitetaan. Tästä saamme kiittää jo Alvar Aaltoa ja kumppaneita.

Paikkana Eteläranta on kaiken kaikkiaan mainio. Julkiset liikenneyhteydet ovat kohdallaan (kolmosen ratikka kulkee suoraan oven edestä, Mantan patsaalle ja Espan puistoon on kävelymatka. Olympiaterminaali on heti naapurissa. Etelärannan tällä hetkellä peittävät asfalttikentät ovat typerryttävän rumia ja peittyvät korkeintaan Tallinnan-matkustajien autoista. Makasiiniterminaalikaan ei arkkitehtonisesti silmiä hivele. Mahdollisen museorakennuksen taakse jäävä entisen Palace-hotellin rakennuskin muistuttaa meitä ajasta, jonka ”arkkitehtuuria emme vielä ole oppineet ymmärtämään”.

Ehdotuspaperissa tarjotaan neljä erilaista vaihtoehtoa lähinnä rajautuen kuntien ja valtion vastuujaolle. Tosiasia on, että rahat ovat tiukassa itse kullakin julkisella toimijalla. Varsinkin kulttuuriministeri Arhinmäen nuiva suhtautuminen hankaloittaa valtion mukaantulemisen todennäköisyyttä. Vaihtoehto 2A näyttääkin ajatuksena varsin houkuttelevalta. Mielelläni kuulisin kehyskuntien (ja Lahden?) mielipiteet tästä. Koska kuitenkin esimerkiksi helsinkiläisestä toisen asteen koulutuksesta omille kuntalaisilleen nämä kunnat eivät ole kiinnostuneita maksamaan, niin näen melko pienenä innostuksen todennäköisyyden Guggenheimin rahoittamiseen mukaanlähtemiselle . Muutenkin Suomen hallituksen vastikään hyväksymä rakenneuudistuspaketti pakottaa kunnat ennemmin säästämään kuluissa kuin rohkeasti investoimaan. Tämä on osaltaan surkeaa, mutta tämän asian harkinnan kohdalla reaalipolitiikkaa.

Ehdotuksessa oleva kädenojennus hallintomaksun osalta progressiivisuutena on lähinnä symbolinen, kun otetaan kokonaiskustannukset huomioon. Kaunis ajatus silti. Perusteita kävijämäärien korjaukselle ei tuossa pumagassa kirjallisesti esitetä. Epäselväksi siis jää, miksi ne edellisen ehdotuksen kävijämäärät olivat niin kovin väärässä. Jos joku julkistamistilaisuudessa ollut osaa tätä kommentoida, kuulen mielelläni. Uutisoinnista tämä ei ikävä kyllä selviä.

Onneksi pääsemme huomenna kaupunginvaltuuston kokouksen alla tutustumaan projektiin paperiversiota kattavammin, sillä Guggenheim-säätiön edustaja Ari Wiseman esittelee ehdotusta kullekin valtuustoryhmälle. On erinomaista, että keskustelua ollaan valmiita käymään. Odotan, että Wisemanilla ja kumppaneilla on antaa perusteltuja vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Tarkennettavaa on ainakin kävijämäärien, rahoituksen, riskin ja yhteistyökumppaneiden kohdalla. Ilman kattavia vastauksia ja perusteellista yhteisymmärrykseen pyrkivää dialogia tämäkin ehdotus saattaa jäädä ”fantastista”-tyyppiseksi juppipörähdykseksi, jollaisia eteemme tuodaan jatkuvasti ja joilla ei ole toteutumisen mahdollisuuksia, ellei joku ole kariutumisen edessä valmis kantamaan merkittävän yksityisen riskin.

Yksityistä rahaa tälle todella kaipaisi nyt ojennettavaksi, jos sitä on tarjolla. Myös kehyskuntien kannanottoja toivon lukevani jo huomisesta Hesarista. Jos Helsingin kaupungin lisäksi ei muita vastuunkantajia ilmannu, uhkaa tämä postmoderni Feeniks-lintu jäädä pysyvästi tuhkaan kökkimään.

Nuorten Luotsi-toiminta tulee turvata

30.07.2013 9:22

Hel­sin­gin kau­pun­ki on jo yli kym­me­nen vuot­ta re­sur­soi­nut nuor­ten syr­jäy­ty­mi­sen eh­käi­syyn täh­tää­vää koh­den­net­tua nuo­ri­so­työ­tä, Luot­si-toi­min­taa. Toi­min­ta on ke­hit­tyes­sään saa­nut li­sä­ra­hoi­tus­ta hen­ki­lös­tön li­sää­mi­sek­si ja toi­min­nan vie­mi­sek­si uu­sil­le alueil­le. Täl­lä on py­rit­ty ta­voit­ta­maan yhä enem­män syr­jäy­ty­mi­sen uh­kaa­mia nuo­ria.

Toi­min­nas­sa on vuo­sit­tain mu­ka­na 300–400 12–15-vuo­tias­ta nuor­ta, joi­den ti­lan­net­ta voi ku­va­ta sa­noil­la ma­sen­tu­nei­suus, tark­kaa­vai­suus- tai käy­tös­häi­riöi­tä. Nuo­ren kans­sa toi­mi­taan suun­ni­tel­mal­li­ses­ti vuo­den ver­ran. Hä­nen ym­pä­ril­leen luo­daan ver­kos­to, jo­ka tu­kee nuor­ta myös asiak­kuu­den pää­tyt­tyä. Luot­si-toi­min­nan on­nis­tu­mi­sik­si voi­daan lu­kea se, et­tä en­nal­ta­eh­käi­se­vää työ­tä teh­dään las­ten­suo­je­lun, nuo­ri­so­työn ja ter­vey­den­huol­lon yh­teis­työ­nä. Nuo­ren elä­män ki­pu­pis­tei­tä avail­laan toi­min­nal­li­suu­den avul­la, jon­ka suun­nit­te­lus­sa nuo­ri on vah­vas­ti mu­ka­na. Vii­me vuon­na Luot­si-toi­min­nas­sa ta­voit­teis­ta saa­vu­tet­tiin täy­sin tai lä­hes täy­sin mel­kein 90 pro­sent­tia.

Ke­vääl­lä bud­jet­ti­raa­mis­ta pää­tet­täes­sä Hel­sin­gin kau­pun­gin­val­tuus­to luo­pui las­ten ja nuor­ten hy­vin­voin­ti­suun­ni­tel­man eri­tyis­ra­hoi­tuk­ses­ta. Käy­tän­nös­sä tä­mä tar­koit­taa 12 va­kans­sin leik­kaus­ta Luot­si-toi­min­nas­ta. Nuo­ri­so­asiain­kes­kuk­sen ta­lous­ar­vios­sa­kaan ei ole re­surs­se­ja toi­min­nan laa­jen­nuk­sen jat­kol­le. Nuor­ten lii­kun­ta­har­ras­tus­ten tu­ke­mi­ses­ta vä­hen­ne­tään li­säk­si 600 000 eu­roa. So­siaa­li- ja ter­veys­lau­ta­kun­ta päät­ti ke­sä­kuus­sa lei­ka­ta las­ten­suo­je­lus­ta vä­hen­tä­mäl­lä kau­pun­gin tar­joa­mia nuor­ten hoi­va­paik­ko­ja.

Leik­kauk­set koh­dis­tu­vat nuo­ris­ta eh­kä heik­ko-osai­sim­piin. Pää­tök­set ovat käy­tän­nös­sä val­tuus­to­stra­te­gian vas­tai­sia. Mi­kään tu­ki­muo­to ei yk­sin pe­las­ta avun tar­pees­sa ole­via nuo­ria, vaan tar­vi­taan laa­ja kei­no­va­li­koi­ma. Luot­si-toi­min­ta on opet­ta­nut pal­jon hy­vää, ja nä­mä opit on siir­ret­tä­vä osak­si py­sy­vää toi­min­taa. Ei ole kes­tä­vää, et­tä osit­tain jo va­kiin­tu­nut toi­min­ta kär­sii re­surs­si­pu­las­ta ja va­kans­sien mää­rä vaih­te­lee.

Luot­si-toi­min­nan osit­tai­nen­kin alas­ajo hei­ken­tää hel­sin­ki­läis­ten nuor­ten ti­lan­net­ta. Tä­hän ei ole va­raa. Nuor­ten hy­vin­voin­nin tur­vaa­mi­sek­si on ke­hi­tet­tä­vä osal­lis­ta­via ja te­hok­kai­ta toi­min­ta­muo­to­ja. Luot­sin ko­ke­muk­sis­ta kan­nat­taa täs­sä ot­taa op­pia.

Syk­syn bud­jet­ti­neu­vot­te­luis­sa val­tuus­to­ryh­mät voi­vat to­teut­taa ke­vääl­lä yh­des­sä so­vit­tua stra­te­giaa. Heik­ko-osaisim­pien nuor­ten koh­dal­la sääs­tä­mi­ses­tä ei koi­du sääs­tö­jä.

(kirjoitettu yhdessä Maria Ohisalon (vihr.) kanssa, julkaistu HS 30.7.2013)

1 2 3 9